Fårösund, Fiskehamnen

Läge 5752 N 1904 E, kuten Svenska Gästhamnar -sivusto sijainnin ilmoittaa. On muuten superkätevä sivusto! Samanlainen Suomen vierasvenesatamista pikaisesti, please ja tack! Voin hakea nimellä tiettyä satamaa tai etsiä kartalta tilanteeseen sopivaa. Ankkurikuvaketta klikkaamalla avautuu kaikki oleellinen tieto sataman palveluista sekä kuvaus paikasta. Tätä ihastelin jo kaksi vuotta sitten Tukholman saaristossa.

Fårösundin kohdalla on kolme kuvaketta: Fiskehamnen, Marinan ja Småbåtshamnen.

Fiskehamnen saattaa vaikuttaa oudolta valinnalta, mutta avomeren ylityksen ja yhden täyden sataman jälkeen kiinnityttiin kiltisti ensimmäiseen mahdolliseen poijuun. Täällä tosiaan on poijut - jipii - eikä liejuinen mooringliinasysteemi, johon viimeksi Ruotsissa tutustuimme.

Ja itse asiassa Fiskehamnen osoittautui jättehyväksi tukikohdaksi, josta ponnistaa Visbyhyn ja Fåröhön. Venelaituri sijaitsee lauttojen ja bussipysäkin välittömässä läheisyydessä. Perusfasiliteetitkin ovat kunnossa. Tosin koko veneseurue saa vain yhden WC-dusch-sopor-kortin, eikä kovinkaan monesti toteudu se, että kortti löytyy sovitusta korttipaikasta. Neljä dementoitunutta seiloria...

Syödä kuitenkin muistetaan. Elämän ihka ensimmäinen strutsiannos! (Ravintola sijaitsee myös venelaiturin tuntumassa.)

Uskomaton helle jatkuu. Yksi Visbyn-matkan kohokohdista on ilmastoitu bussi. Ja voi, mikä karamelli on Visby! Lapsuusystäväni Pepin kotikaupunki. Urgammal kaupunginmuuri kätkee suojiinsa melkein sadulta tuntuvan kaupungin. Legendaariset ruusut ovat vähän kärsineet kuivuudesta mutta se on ymmärrettävää - ja odotettua. Päädymme lopulta satamaan, koska gastimme haluavat varmistaa lauttamatkan onnistumisen lähipäivinä. Heidän on palattava koti-Suomeen; me jatkamme etelään päin seilaamista. 

Olisimme varmasti päätyneet kaupunkikierroksella satamaan joka tapauksessa. Kiinnostaa, miltä näyttää Stockholmsveckan. Sitä on jäljellä enää tämä päivä ja huominen, ja tältähän se näyttää:

Kun etsin netistä hyvää kuvausta siitä, mikä Stockholmsveckan on, törmään paheksuviin teksteihin. Sikarikkaat tukholmalaisnuoret bilettävät, elostelevat ja sotkevat pönttönsä miljoonaveneillä ja Visbyn kapakoissa viikolla 29 joka kesä. ”Det är ingen särskilt trevlig vecka.” Mutta ainakin päiväsaikaan meno näyttää minusta pelkästään hilpeältä. Satamaravintolan terassilla istuu pitkässä pöydässä nuorisoa, jokaisella yllään vaaleanpunaista: piikkikorkoja, pinkkejä viuhkoja, paitoja, shortseja, toppeja, minihameita. Pitsat saapuvat, ja niihin käydään käsiksi hyvällä ruokahalulla. Yömenosta en tiedä, mutta iltapäivän valossa nämä nuoret vaikuttavat freeseiltä ja hyväkuntoisilta, itsestään huolta pitäviltä.

Olisiko mahdollista, että paheksunnan takana luuraa kateus? Ehkä jo suuret, hienot veneet riittävät ärsykkeeksi?

Satama-allas on muuten hieman eri näköinen kuin harmaana lokakuun aamuna. En erota ”ökyveneiden” joukosta sitä likaista bensa-automaattia...

Seuraavan päivän retkikohde on Fårö. Gastit ja puosu vuokraavat pyörät ja suuntaavat lautalle, joka muistuttaa suomalaisia losseja, mutta ei kulje vaijerimenetelmällä. Kolme tällaista lauttaa liikennöi nonstoppina Fårön ja Fårösundin välillä.

Hikistä on polkea, kun ilman lämpötila lähentelee 30 astetta. Pientareet eivät ole järin monen desimetrin levyisiä, osa autoista pyyhkäisee ohi arveluttavan läheltä.

Mutta raukeille on päästävä! Ihastelin niiden kuvia jo edellistä Ruotsin-seilausta suunniteltaessa. Vastaavia kivimuodostelmia olemme nähneet Thaimaassa. En tiedä, ovatko nekin kalkkikiveä, mutta mielettömän hienoja joka tapauksessa.

Raukki syntyy pitkien aikojen kuluessa niin, että aallot kuluttavat rannan heikoimman kiviaineksen pois, ja jäljelle jää se, mihin meri ei pysty.

Hurraa: lopulta ollaan Fårön luoteisosissa Lauterissa. Se satama, johon Itämeren ylityksen jälkeen ei mahduttu, on nimeltään Lauterhorn, ja siitä alkaa Digerhuvudin luonnonsuojelualue: Ruotsin laajin yhtenäinen raukkialue, jolla seisoo tomerasti useita satoja kalkkikivipaasia! On huisia seistä pikkuihmisenä raukkien välisen solan pohjalla ja katsoa merelle, jossa edelleen aaltoja uhmaa sisukas kivihahmo. Se vaikuttaa vähän Muumilaakson möröltä. Ja eräs toinen näyttää hieman porsaalta.

On haikeaa lähteä alueelta, mutta poljettavaa riittää, jos mielii takaisin veneelle. Jatkamme kuitenkin ensin pohjoiseen päin meren tuntumassa. Gasti-Kaijan mukaan maisemat muistuttavat Normandian rantaa. Upeita ovat!

Veneelle paluun jälkeen kuulemme, että Fårön pohjois- ja koillisosasta olisi vielä löytynyt hienoja, laajoja hiekkaranta-alueita. Tämän kertoo yllätysvieras, Fårössä perheensä kanssa lomaileva kapun esimies. Veneily on täynnä yllätyksiä. Ja kesä. Ja tämä ihana Hotland.