Elisaari

LAT 59° 58.736'N
LON 23° 54.647'E

Koitti kaupunkien autioitumisen juhla. Me niin kuin huomattavan monet muutkin suomalaiset säntäsimme liplatuksen, hyttysten ja niittyleinikkien äärelle. Ja kuten niin monet muutkin, tuijotimme herpaantumatta nettisivuilta pilvien ja aurinkojen kuvia. Moderni juhannustaika tehdään näin: Kerää seitsemän eri sääennustuksen lupaukset, piilota ne tyynyä hierovaan, työelämän koettelemaan päähän, nuku kädet kyynärpäitä myöten ristissä, mantroja mutisten. Kun aamulla avaat silmäsi, näet juhannuksen sään.

Aattona enimmäkseen satoi. Kuten kaikissa suurissa tarinoissa, tässäkin on matka sekä sen aikana voitettavia vastoinkäymisiä ja haasteita. Jo laituripaikan löytyminen juhannuksena oli haastavaa. Myös työelämän koetteleman pään säätäminen kaislasuhinan taajuudelle vaati ponnistelua - siitäkin huolimatta, että mukana oli iloisia ihmisiä ja sosiaalista ilakointia. Alkukesän hektinen toimisto-show pyöri mielessä. Tajunnan kätköistä pulpahteli näytöksiä, joissa esiintyi työympäristöstä tuttuja hahmoja. Osa näytöksistä sisälsi tragedian ja farssin elementtejä - suurin osa. Mieli toimii niin. Se käy läpi menneitä traumaattisia tapahtumia ja skannaa tulevaisuuden uhkia. Kuulin taannoin, että kyse on aivojemme tehdasasetuksista. Näistä lähtökohdista ponnistelemme kohti positiivista ja rentoa elämänasennetta. Jos ponnistelemme. Ihan kaikki eivät tätä haasteiden haastetta lähde edes selättämään.

Miten ottaa hyvällä tavalla etäisyyttä muiden ihmisten tunteenpurkausten, odotusten, monenmoisten kohtuuttomuuksien, kiireen ja kömmähdysten keskellä? Miten pitää oma pää rauhallisena ja valoisana, jaksaa suhteuttaa asiat, olla ottamatta toisen ihmisen solmuja omiksi solmuiksi... Täällä liplatuksen keskellä näitä on hyvä miettiä. Ystävä on myös työkaveri ja samantapaisessa haastepaikassa työelämässään kuin puosu, joten vertaistuen henki leijui vahvana Elisaaren yllä. Myös ystävän tytär osallistui omalla tavallaan aihealueen käsittelyyn. Hän lupasi osallistua puosun järjestämälle positiivisen ajattelun kurssille. Puosuparka kaipaa kipeästi jatko-opintoja, mikäli mielii ryhtyä tämän alan konsultiksi.

Juhannuspäivänä onneksi säätaiat alkoivat tuottaa tulosta. Sumuisen ja pilvisen aamun jälkeen muutos tapahtui todella äkisti. Riemulla ei ollut rajaa. Positiivisuutta on huomattavasti helpompaa harrastaa, kun taivaallinen lämmityslaite napsautetaan päälle, pilvet katoavat ja helle alkaa houkutella venekansaa vesileikkeihin. Vinkki: sellaisestakin arkipuuhasta kuin roskien viemisestä tulee seikkailu, jos pussin sitoo sup-lautaan ja kahden hengen miehistö lähtee melomaan laudalla kohti naapurisaarta. Ja toinen vinkki: ystävän miehen kanssa ei kannata lyödä vetoa siitä, pystyykö tämä seisomaan käsillään laudalla... (Kolmas: purjehdusmatkalla on aina hyvä olla mukana ystävän mies. Puosu voi melko pitkälti keskittyä lekotteluun, nauttimiseen ja ystävän kanssa höpöttämiseen...)

Kartanossa kakun syöminen kannattaa aina. Aikaisempien Elisaari-visiittien aikana kapteeni ja puosu eivät olleetkaan käyneet sisällä kartanossa. Nyt siellä pääsi maistamaan pop up -kakkukahvilan hurmaavia herkkuja. Kahvituokio hirsiseinäisessä salissa antiikkituolilla istuen oli suloinen piipahdus menneeseen aikaan.

Tuttu hämyisä rantasauna myös auttoi osaltaan irti maallisista murheista - niin hyvin, että lauteilla alkoi jo naurattaa se joutavista asioista rätissyt toimistopuurtaja, joka alkumatkasta veneellä oli huokaillut. Hyvä löyly, riipivänkylmä pulahdus meressä, uusi hyvä löyly, siideri saunan vierustan penkillä: edessä rannan puut ja kimalteleva salmi. Siinä oli ihmisen hyvä olla.

Salmi toi mieleen ajat ennen meripeikkoelämää. Silloin vietimme mökkikesiä saaressa, jonne täältä ei ole kovin pitkä matka. Salmen takainen Orslandet oli kauppasaaremme, ja toisinaan kuljetimme ostoksia Busterilla juuri tuota salmea pitkin: venerivistöjen, kumiveneilijöiden, saunauimareiden ja lasten leikkipaikan ohi. Jos kristallipallosta olisimme nähneet itsemme pulikoimassa saunarannassa tai hörppimässä iltaviiniä valkean veneen sitloodassa, kuinka olisimme mahtaneet reagoida?

Parhaillaan hörpin sitloodassa aamukahvia. Mieleen hiipii ajatus paluumatkasta, vaikka yritän hätistellä sitä. Parin tunnin päästä koittaa hetki, jolloin keulaköydet irrotetaan. Silloin selviää, olemmeko ehkä ottaneet kevyesti kontaktia pohjamutaan. Täpötäyden venesataman laitimmaisen paikan syvyys - tai pikemminkin mataluus - sai kapteenin nikottelemaan saavuttaessa.

Koittaa myös se hetki, jolloin puosu kokkailee paluumatkaajille kala-nuudeliateriaa keinuvassa pentterissä. Ja se, jolloin peruutetaan kotilaituriin. Huomisen työpäivän koittamista puosu ei ajattele. Yhtään. On sovittu ystävän kanssa, että voimalauluna haasteellisisssa tilanteissa rallatetaan Elastisen versiota Nauravasta kulkurista.

"Laulu lähtee duurilla
mä synnyin hymy huulilla...

Nauraen kuljen kuin kuningas mä oisin,
elän täysillä hetkessä
matkalla nauttien retkestä...

...aamulla nostan kytkintä ja
poistun nauraen rytmissä.
Näin!"