Moon Merel lähti siirtymään Nynäshamnista kohti Hankoa torstaina kolmaskymmenes lokakuuta armon vuonna kaksikymmentä sataa neljätoista. Siirtyminen oli ällistyttävän ketterää, ja ulkomaankirjeenvaihtajasta tuli todella nopeasti kotimaankirjeenvaihtaja. On todettava, että kirjeenvaihtajan rooli siirtyi heti kättelyssä kapteenilta tuoreelle gastille Jussille, joka paikkasi miehistöön jääneen aukon. Moon Merelin puosun piti siis jäädä puhisemaan työelämään. Vastoin ilkeitä huhuja tällä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että kapteeni oli suunnitellut nostavansa puosun ylös mastoon metsästämään karannutta laiskajaakkon köyttä.

Mutta kerrataan kirjeenvaihto:

- Arvoisa ulkomaankirjeenvaihtajamme, miltä siellä Itämerellä näyttää?
(peilityyni hiljaisuus ...kunnes...)
- Plim!
(Kännykkään on ilmestynyt kuva kapteenista, joka rentona ruorin takana nojailee kaiteeseen; takana aurinkotaivas, rauhallinen meri ja hiljalleen hulmuava sinivalkoinen venekerhon lippu.)
- Kapu käski laittaa viestin, eli tässä on viesti. Ollaan Hangossa kello 13.
(Itämeri näyttää tyystin erilaiselta kuin viikko sitten. Miten se on mahdollista? Aivan kuin taivaalla paistaisi aurinko!)
- Jaaha. Kiitos. Ilmeisesti kaikki on hyvin. Täällä on hieman kylmä, aamulla ulkolämpömittari näytti vain yhden plusasteen verran. Mahtoiko teillä olla veneen kannella jäätä yön jäljiltä? Terveisiä muuten toimituksesta kapteenille. Hänellä on sattumoisin nimipäivä. Voitte ehkä leipoa onnittelukakun pentterissä?
- Lihapullia, joissa nakkeja pystyssä? Joo, hyvä idea. Ei ole ollut pakkasta täällä, meri lämmittää hyvin. Tai no, hyvin ja hyvin...
(puolen työpäivän mittainen katkos kansainvälisessä yhteydessä ...kunnes...)
- Plim!
(Kännykkään on ilmestynyt kuva Moon Merelistä, perä laituriin päin, ilmeisesti aisakiinnityksessä. Harmaaseen fleece-takkiin pukeutunut pipopäinen kapteeni puuhastelee sitloodassa iPadin kimpussa. Alla teksti: "Hangossa". Toimitus riemastuu.)
- JIPII!!! Moon Merel on kiinni Suomen rannassa! Uskomatonta!!!

Tänään on siis perjantai, kolmaskymmenesensimmäinen lokakuuta vuonna kaksikymmentä sataa neljätoista. Syvänmeren haudan haamujen halloween. Puosu miettii, mennäkö merinoitana vastaan laiturinnokkaan. Hankalaksi idean toteuttamisen tekee se, ettei saapumisaika ole kovinkaan tarkasti tiedossa - vaikka kapteeni ilmoittaakin 24.00. (Koskaan ei voi tietää, onko tarpeen käyttää todellisuuskerrointa.)

Puosu päättää mennä kuitenkin. Merinoidaksi naamioituminen ei aiheuta muita toimenpiteitä kuin peiliin vilkaisun. Mukaan reppuun puosu pakkaa halloween-tervetulotaikajuomaa miehistölle - sekä kunnon kameran, niin että arkistoihin saadaan edes pari terävää kuvaa operaatio Octoberista.

Niinpä puosu seisoo pian leudossa, tuulettomassa, pimeässä yössä Soukan rannassa. Laiturille pääsyn estävät metalliaita sekä -portti, jonka avain on vasta matkalla kohti satamaa tuolla yön pimeydessä kapteenin taskun syövereissä. Erivärisiä valoja heijastuu mustaan meren pintaan. Tämä on kovin, kovin tuttu näky menneiltä viikoilta...

Ne viikot ovat olleet huisit. Moon Merel tuntuu myrjardi kertaa rakkaammalta nyt kuin jos jokin vieras miehistö olisi tuonut sen maksua vastaan tähän rantaan ja ojentanut avaimet käteen. Matka Moon Merelin kanssa opetti myös luottamaan siihen, että maailmassa on satamia joka puolella, että niissä kaikissa asiat järjestyvät jollakin kielellä, ja että venekansa on globaali heimo. Meri ei erota ihmisiä vaan yhdistää.

Pimeydestä putkahtaa uusi valkoinen valo. Sitten vihreä ja punainen. Auts, taas merimörkö! Niitä ei olekaan pelkästään Hollannin vesillä. Vai... voi ei. Kamera päälle, äkkiä, äkkiä! Missä, missä, missä oli yökuvatoiminto...

Kunnon kameralla otettu terävä kuva numero 1: Moon Merel saapuu
 

Kunnon kameralla otettu terävä kuva numero 2: Hyvää halloweeniä!  t. haamukapteeni