LAT 60° 13.465'N
LON 021° 21.998'E

Pari ilmausta, jotka Facebookissa ovat vähitellen alkaneet huokailuttaa puosua:

• Se tunne, kun...
• Parhautta. Tai: upeutta. Tai: mahtavuutta.

Mutta kuulkaa, härifrån tvättas:

Se tunne, kun tuuli vie venettä, jota itse ohjaa. Ihan parhautta!

Se tunne, kun ei ole hajuakaan viikonpäivästä ja aika vähän kellonajastakaan. Upeutta!

Se tunne, kun rantautuminen on onnistuneesti takanapäin, mahdollisen vastaanottajan kanssa kommunikoinnit kommunikoitu, ankkuriliina ja keulaköydet kiinni ja kireinä, fenderit oikeilla paikoillaan. Mahtavuutta!

Venekansa on enimmäkseen erittäin ystävällistä ja toisiaan auttavaa väkeä. Yhteiset haasteet ja ilonaiheet yhdistävät - ja se selittämätön merikaipuu tietenkin. (Varmaan tämä pätee myös järviveneilijöihin; heistä minulla on hyvin  vähän kokemusta.) Avuliaisuus näkyy myös siinä, että usein rantauduttaessa joku on laiturilla vastaanottamassa venettä. Se tosin aiheuttaa allekirjoittaneessa hieman sydämentykytyksiä. Koskaan ei voi olla aivan varma siitä, miten laiturilla odottaja olettaa minun toimivan. Aiemmassa päivityksessä mainittuihin merellisiin elämäntaito-oppaisiin voisi lisätä myös teoksen: Ihmisen kohtaaminen keulaköysi kourassa.

Osa vastaanottajista odottaa ohjeita minulta, osa antaa viivyttelemättä tarkat ohjeet minulle. Osa olettaa, että hyppään laiturille, osa pitää minua vähäjärkisenä, jos hyppään laiturille - kun kerran on olemassa vastaanottaja, joka kiinnittää köydet laituriin, tietenkin. Veneily on siis myös vuorovaikutuslaji. Olen alkanut hioa mielessäni jonkinlaista rantautumisdialogin kaavaa. Siitä vain näyttäisi tulevan kovin monimutkainen, koska vastausvaihtoehtoja on luonnollisesti monta jokaisen kysymyksen jälkeen. Ja kaiken lisäksi voi käydä niin kuin tänään täällä Houtskarissa. Vastaanottaja ottaa ensimmäisen köyden, kiinnittää sen laituriin, tokaisee: "Kiinni olette", ja menee menojaan. Esimerkiksi tällaisessa tapauksessa dialogikaava olisi tyystin hyödytön.

Mutta siis kiinni ollaan. Ja arvaa mitä. Näsbyn laituriin tuli toinenkin Albin Vega! Sen moottorin ääni on erilainen kuin vanhan rouvan. Naapurin rouvalle on arvatenkin tehty moottorinvaihto. Minä tietysti kapteenilta kysymään, olisiko siis mahdollista vaihtaa Alouetteenkin uusi dieselmoottori. Olisi kuulemma, mutta ergonomista ohjattavaa vanhasta rouvasta ei saisi silti. Kierossa ja vinossa ohjaaminen ja seisomisen mahdottomuus ovat koetelleet häijysti puosun selkää ja oikeaa kättä muuten niin ihanien purjehduskesien ajan.

Muita Vegoja on aina lystikästä katsella. Tämänkertaisessa vanhan rouvan serkussa on ruskeat sivukankaat ja ruskea sprayhood, harvoin nähty värivalinta.

Mieleen tulee mieshenkilö, joka Korppoon Verkkanilla kertoi törmänneensä Albin Vegaan Karibialla. Hänen mukaansa nostalginen Vega on nuorten ruotsalaisten purjehtijoiden suosiossa. Ajatuksessa on jotakin söpöä.

Ihan Karibialla ei nyt olla, mutta todella kaunis ja aurinkoinen on tämäkin kohta planeettaamme. Lisäksi Näsbyn Grill Skagenista saa taivaallisia katkarapuleipiä ja hampurilaisia! Kuivamuonakaapin makaronit ja säilykkeet saavat lepäillä rauhassa. Ehkä ne jäävät tyystin käyttämättä. Nimittäin: kun viimein tajusin, mikä ja monesko päivä tänään on, tajusin myös, että purjehdusmatkan päätepiste häämöttää. Edessä on enää viikonlopun mittainen, ilmeisesti helteinen loppusuora; sen jälkeen luovutamme vanhan rouvan venekimppakumppaneille Naantalissa. 

(17.7. edelleen Näsby)

Ystävä vuosien takaa oli lukenut Facebookista veneilypäivityksiäni. Hän viestitti: "Jos vielä pyöritte Korppoo-Nauvo-seudulla, sopisiko teidän piipahtaa vaikka päiväkahvilla meillä? Tämä meillä tarkoittaa meidän mökkiä, joka löytyy Houtskarin itäreunalta..." Luin viestin veneessä Houtskarin rannassa eilen illalla ja hymyilin.

Ei menty mökille, koska sinne oli venesatamasta melkoisesti matkaa, mutta päädyin vierasvenesataman läheisyydessä sijaitsevan skärgårdsmuseumin kirjailijailtaan Jaanan, hänen miehensä ja heidän mökkinaapurinsa kanssa. Anna-Leena Lundberg kertoi romaanistaan Is, joka on saanut Finlandia-palkinnon vuonna 2012. Yllättävä kulttuurisukellus kesken laiskan venelekottelun piristi. Se oli kuin henkinen, raikas uimahyppy. Ruotsin kielen seuraaminen teetti hieman työtä, mutta oli tervetullutta molemmille aivosoluille. Lupaan ja vakuutan, että luen teoksen vielä alkuperäiskielellä.