Veneilystä tarinointi täällä PLOKI-kirjassa on aina ollut helppoa ja hymypuuhaa. Siis itse tarinointi. Tekninen toteutus satamien pätkivien nettiyhteyksien takia on ollut aika ajoin tuskastuttavaa. Ja tänä kesänä Vuodatuksen känkkäränkkäily sen lisäksi tuntui pisteeltä i:n päälle. Oli ehkäpä tultu tämän blogin auringonlaskun aikaan.

plokin%20loppu.jpg

Paljon on mahtunut näihin purjehduskesiin, Aloitin kirjoittamisen 5.7.2014 Sommarössä reissulla, jolloin kännykkä numero yksi putosi mereen. Sen jälkeen on hyvästelty vanha rouva Alouette, haettu Moon Merel Hollannista ja tuotu se Suomeen pitkin myrskyäviä lokakuun meriä. On seikkailtu oman ihanan saariston lisäksi Ahvenanmaalla, Tukholman saaristossa ja Viron rannikolla. Kierretty Gotlanti.

Kun kertasin blogitekstejä, unohduin tietysti lukemaan. Tuli ihan itku. Niin iso pala - iso hyvä pala - elämäämme on taltioitu näihin teksteihin. Hetken lopettamispäätös horjui. Mutta toisaalta: puosupololla on uusi idea, jonka toteutuskin on jo startannut. Elämän merillä seilatessa ja maalla rämpiessä on tullut pohdittua, mikä täällä on todella tärkeää. Ehkäpä se, että meillä olisi hyvä olo - itsemme kanssa ja toistemme kanssa. Ja että auttaisimme toisiamme sen hyvän olon saavuttamisessa. Keinoja miettii uudessa blogissa nyt Ituhippimummo. Epäilemättä purjehdus ja meri ovat kesäaikaan läsnä sielläkin. Koska elämässä ei tarvitse valita, vaan kaiken voi saada.

Kiitos, ihanat lukijat! Ituhippimummon löydätte osoitteesta http://ituhippimummo.fi

Artikkeli%201.jpg