LAT 53° 17.832'N
LON 05° 05.277'E
-
LAT 53° 53.750'N
LON 09° 08.791'E

Joskus voi yhden päivän aikana
tehdä pitkän matkan.
Joskus ei pitkän päivän aikana
tee yhtään matkaa.

Ja joskus kahjot seilorit aiemmista kokemuksistaan huolimatta riehaantuvat taas matkaamaan yötä päivää.

Vlielandiin rantauduttaessa naapuriveneen hollantilaiset kyselivät kansallisuuttamme ja sen kuultuaan päivittelivät: "Have you come all the way from Finland?" Niin. Ei. All the way Hollannin Vlielandista Suomen Espooseen oli edessä päin...

Aamu alkoi Vlielandissa peseytymisellä(!) Tässä kohden voisin laatia ylistysoodin suihkulle, mutta pitäisitte minua outona. Seuraavan oodin laatisin ruokakaupoille, joita on ripoteltu ilahduttavan kattavasti pitkin Eurooppaa. Tämänkertaisen ruokakaupan ympärillä lepäili hurmaava hollantilaiskylä. Gasti käytti sanaa pittoreski, kun istuimme oluella ja viinillä - tarkoitan raahasimme ruokakasseja ja rinkkaa otsa hiessä vierasvenesatamaan, jossa kapteeni teki lähtövalmisteluja. Vedimme hanskat kantamisesta venyneisiin käsiimme ja suuntasimme tihkusateessa jälleen kerran Pohjanmerelle.

Merellä ei muita juuri näkynyt. Vain kerran toinen purjevene horisontissa. Mietimme, kuka hullu oli lähtenyt seilaamaan tähän aikaan vuodesta Pohjanmeren alloille. Ne muuten yltyivätkin taas sitä mukaa, mitä ulommaksi tultiin. Kun puosu keitteli tortellineja kieppuvassa pentterissä, hän ideoi uudenlaista kokkiohjelmaa televisioon: siinä yhdistyisivät eines-gourmet ja tasapainovoimistelu.

Avaran taivaan eri puolilla harmaat pilvet roikkuivat maata kohti. Jollakin suunnalla satoi aina. Meidän yläpuolellamme pilviverho raottui kerran, ja hetken Moon Merel kulki maagisessa valokeilassa keskellä valtavaa harmautta. Puosu tulkitsi asian niin, että taivaallinen kahjojen seiloreiden enkeli oli vinkannut Moon Merelin seurakunnalle silmää. Hän ei maininnut tästä mitään gastille tai kapteenille, koska nämä olisivat pitäneet häntä outona. 

Meri rauhoittui, harmaus pysyi.

harmaat%20pilvet-normal.jpg

Tuli ilta, tuli pimeä ja operaatio Octoberin viides yö. Vasta viides! Tuntui siltä kuin olisi lähdetty kotoa kuukausia sitten.

Yhtäkkiä nähtiin pimeässä paapuurissa suuri ja kummallisenmuotoinen valohässäkkä. Oliko se laiva, joka lähestyi? Laiva, joka etääntyi? Ufo? Merimörkö? Se tuntui tulevan päälle ja toisaalta se tuntui pysyvän paikallaan. Pimeällä merellä näkee sitä, mitä kuvittelee, epäilee tai pelkää näkevänsä. Ufomörön mysteeri jäi selvittämättä, mutta se on varmaa, että mörön ansiosta jatkettiin matkaa eikä jäätykään ankkuriin yöksi. Onneksi autopilotti oli saatu toimimaan. Se helpotti öistä matkantekoa huomattavasti.

Puosu ja gasti aloittivat sydänyön toivelaulukonsertin, joka sitten kestikin aamuun asti poislukien puosun ja gastin lyhyet nukkumavuorot. He lauloivat itse toivomiaan kappaleita, joista toisinaan jopa muistivat sanat. Epätodellisen kirkas kuutamo & tähtitaivas -valoshow loi henkeäsalpaavat puitteet tälle Moon Merel -konsertille.

Ai niin. Ufomörön lisäksi yöhön sisältyi toinenkin valomysteeri. Punainen lamppupelto keskellä merta herätti mielenkiintoisia teorioita. Koska emme Amsterdamissa olleet ehtineet punaisten lyhtyjen kadulle, se oli siirretty tänne merelle? Tylsemmän teorian mukaan kyseessä oli varoituslampuin varustettu tuulivoimalapuisto. Niitä nimittäin on Pohjanmeressä riittämiin.

y%C3%B6masto-normal.jpg

Matka jatkui. Meri oli nyt ihan kiltti meille yötä päivää. Niin kiltti, että seuraavan päivän iltaan mennessä oli tultu Kielin kanavan suulle. Siitä sitten pujahdettiin reippaina seiloreina sisään ja rantauduttiin ensimmäiseen laituriin. Guten Abend, Deutschland!