LAT 60° 10.116'N
LON 25° 21.209'E

Taas Sipoon Kaunissaaressa; tästä alkaa tulla tapa. Iho edellisen päivän auringonpaisteesta hellänä puosu lähtee tihkusateisen sunnuntaiaamun kunniaksi saarikierrokselle. Kapteeni jää keulakajuuttaan uinumaan.

Nämä teltat. Tiesin kohtaavani tämän ilmiön, mutta nyt kun kohtaan, hämmästelen kuitenkin. Ehkä eniten sitä, miten se vetoaa sisälläni piilevään romanttiseen kulkuri-Nuuskamuikkuseen. Kaunissaareen asettuu heti alkukesästä telttakansaa, joka virittää kankaiset kesäasumuksensa huikean avaran merimaiseman äärelle. Se kansa nukahtaa iltaisin meren kohinaan, kun vesiraja vierii eteenpäin vetäytyäkseen hetimiten takaisin, vierii ja vetäytyy, vierii... Ja herää aamuisin samaan kohinaan - plus kaikkeen tähän tiukutukseen, sirkutukseen, huhuiluun, kujerrukseen, säksätykseen, liverrykseen... Ja meren tuoksuun.

Näkyy pyykkinarua kirjavine vaatteineen, kärpässieniksi maalattuja jakkaroita, lapsen pyörä, pihatuoleja. Telttakansan rantakylä elää. Puuttuu vain nuotio, sen ympärillä istuva seurue ja kitaraa soittava kulkijasielu. Ehkä siksi, että kello on puoli kahdeksan aamulla? Nyt puosu ohittaa kyltin, jossa kielletään jyrkästi avotulen teko. Kyllä täälläkin joku viranhaltija yrittää latistaa.

Näillä kesäasumuksilla ei tavitse harjoittaa puutarhanhoitoa. Metsätähdet kukkivat iloisesti ilman kitkemistä. Mustikanvarvut vaalivat lupausta marjasadosta ilman lannoittamista tai leikkaamista. Kuusenkerkät loistavat vahvan vaaleanvihreinä oksien kärjissä. Bingo, niiden keräämistähän olen suunnitellut! (Kaunissaaren nokkoset kuivuvat parhaillaan kiltisti kotona.) Mutta mukana ei ole yhtään muovipussia, ei sadetakin eikä fleecen taskuissa. Harmistus. Toisaalta hyvä näin; katse käväisee vaivihkaa läheisen teltan ikkunassa. Tuntuu hassusti siltä kuin taapertelisin jonkun tontilla.

Jos Suomessa ei olisi talvea, telttamuikkusena voisi elää aina. Olisi ekologista ja ekonomista. Ei asuntolainaa, yhtiövastiketta tai irtaimiston vakuuttamista. Ei uuvuttavan paljon tavaraa, joista pölyjen pyyhkiminen alkaa muistuttaa elämäntehtävää. Jos myisikin kaiken, asunto-osakkeen ja tavarat? Liittyisi liikkeeseen, jonka jäsenet omistavat enintään sata tavaraa per henkilö. (Onko kengät yksi vai kaksi tavaraa?) Keräisi metsästä kaiken mahdollisen syötävän ja täydentäisi kaupan tarjonnalla. Ostaisi vaatteet UFF:n yhden euron päiviltä, ruokatavarat tarjouksesta. Olisi aikaa juosta tarjousten perässä, jos ei kävisi töissä.

Kuinka vähin tavaroin  ihminen selviytyisi?  Ja varoin. Vain yhden tavun ero: Vara. Tavara. Samaan pesueeseen kuuluvat nämä sanat.

Puosu jo vähän innostuu näistä ajatuksista. Pitää kirjoittaa muistiin kännykkään. Jaaha. Kännykkä, se olisi pakko olla olemassa. Jäljellä vielä 99 muuta tavaraa. Ja tuota noin, kännykän laturi. 98. Missä muikkuspuosu lataisi kännykkäänsä? Facebookin voisi kyllä päivittää kirjastossa...

Jääkaappia telttamajoituksessa ei olisi; ruokavalio olisi säädettävä sen mukaiseksi. Se onnistuisi kyllä. Puosu on jo aiempana kylmäkallejen kultakautena miettinyt asiaa veneessä. Kapteenin mieltymys liha- ja maitotuotteisiin on estänyt kokeilut.

Ajatus lentää edelleen. Jos tavarat, työ tai lainat eivät sitoisi, miksi pysyä kylmän pohjoisen pöpelikössä? Eikö olisi viisaampaa lähteä muikkuseksi etelään, missä talvi ei jäädytä verenkiertoa? Mielessä vilahtelee sellaisia sanoja kuin terveydenhuolto, jokamiehenoikeudet, sukulaiset, ystävät. Lapsenlapset. Au. Siinäpä karikkoinen ajatus. Metsämummo olisi kiva nyt, kun 5- ja 3-vuotiaana on jännää telttailla, mutta jokusen vuoden päästä Viivi ja Valtteri häpeäisivät kuollakseen naavapartaista, tietokoneetonta puskamummoa.

Ehkä tämän hankkeen tiimoille kannattaisi perustaa  määräaikainen projekti. Omaksua sosiaaliantropologin ote ja kirjata muistiin ihmiskokeen tulokset ...vaikka blogiin. Tai ruutuvihkoon (yksi tavara lisää), jos kirjasto on liian kaukana. Voisi myös kirjata kuluneen hyttysmyrkyn määrän. (Olen juuri tavoittanut nilkastani nipun verenimijöitä.)

Eläisinkö telttamuikkusena viisasta, hidasta elämää, vai olisinko vastuuton vapaamatkustaja? Joku menisi kuitenkin työhön valmistamaan minulle hyttysmyrkkyä. Joku toinen menisi työhön myymään sen myrkyn minulle. Ja heidän molempien verorahoista minä saisin  tukieuroja, joilla maksaisin myrkkyni.

Hyttyset jättävät minut rauhaan, kun saavun rantalaiturille. Ihanat valkoiset veneet lepäilevät rauhallisesti vedessä, ihan vain hiljaa keinahdellen. Joutsen on eksynyt laiturin ja rannan väliseen kapeaan vesikaistaleeseen. Se kähisee pelotellakseen, kun lähestyn Moon Mereliä. Olen hieman hämilläni. Olen juuri mielessäni myynyt sängyn, ruokapöydän, mikroaaltouunin ja imurin, pystyttänyt teltan ja kasannut luonnonkivistä grillin tulenteko kielletty -kyltin viereen. Minulla ei ole enää juurikaan tavaroita.

Ja tuossa nyt keinuu suloinen, sulavalinjainen tavara. Tartun sen keulakaiteeseen. Miten kerron sitloodasta kurkistavalle kapteenille uudesta tulevaisuudestani?

Kapteeni katsoo kysyvästi. Taidan vain tiedustella, haluaako se kahvia.