Sateenvarjo hulmuten, jalat metrin verran lätäköiden yläpuolella juoksin yhdentoista kuukauden tuloskorttipokerin jälkeen vapauteen, mitä ikinä se merkitseekään.

Vapaus on sen verran valtava aihe, että puosuparan olisi parempi keskittyä kertomaan venereissun käytännönjärjestelyistä; kodin lähtösiivouksesta; lounastauon valuutanvaihdosta, kun luottokortti olikin unohtunut kotiin. Tai ehkä hypätä suoraan ensimmäiseen matkapäivään, jolloin reippaassa vastatuulessa mereen molskahti: a) purjeen latta, b) fenderi. Takaisin merestä saatiin pelastettua: b) fenderi.

Mutta Porkkalanselän mainingeilla ratsastaessaan ja aavalle tuijottaessaan puosu kuitenkin ajatteli pienellä päällään isoja kysymyksiä. Asiaa ei voinut auttaa. Merenselällä on sellainen vaikutus. Ja tavallaan oli loistavaa, että tällainen sitloodafilosofi-vaihde kytkeytyi päälle heti ensimaileilla.Usein loman alusta on mennyt vuorokausia pelkkään ulospuhaltamiseen.

Tällaista ajatteli merta tuijottava puosu:

Ehkei vapautta ole olemassakaan. En nytkään itsenäisesti päätä, milloin herään, mihin satamaan rantaudun, missä aterioin.Elisaaressa minut komennetaan viemään roskani naapurisaareen. Hyvä merimiestapa käskee ottamaan lipun pois veneen perästä kello 21. Venekerhon saaren järjestyssäännöt määräävät rantautumaan siten, että veneen nimi näkyy.

Ihan aina ihminen ei tietenkään tottele toisen sopimusosapuolen kieltoja ja komennuksia. (Puosukin tunnustaa ajoittaisen tottelemattomuutensa.) Mutta kovin mielellään hän antautuu moniin itseään sitoviin järjestelmiin. Venekerho, parisuhde, työsuhde... Miksi sitten työstä lomalle ryntääminen tuntuu absoluuttisen vapauden saavuttamiselta? Työsuhdehan perustuu kumminkin sopimukseen, jonka ihminen on omin kätösin allekirjoittanut. Ja monenmoisia sitoumuksia siis riittää myös lomalla.

Miettimisen keskeytti kapteenin komento: "Reivataan!" Puosu ponnahti vinssille puoliepätietoisena kaikesta, mutta auliina toimimaan. Luonnollisesti. Miehistönä olokin kun kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.

Jonkin aikaa puosu kiersi kampea, mutta sitten köysi jumitti. Jumin syytä ei ehditty selvittää, sillä kapteenin seuraava tiedonanto kuului: "Hitto, meiltä on karannut latta. Lasketaan purjeet." Puosu ponnahti paapuurin vinssiltä styyrpuurin vinssille puoliepätietoisena kaikesta, mutta valmiina toimimaan. Luonnollisesti.

Vastatuuli puhalsi lounaasta sen verran reippaasti, että ei matkattukaan Sommaröhön, jonka satama avautuu lounaaseen, vaan pujahdettiin jälleen kerran suojaisaan Elisaareen. Puosu vähän protestoi. Oltiin vastikään Elisaaressa; tämä tuntui 'vain' viikonlopulta; ei lomalta, joka merkitsi absoluuttista vapautta ja uusia kokemuksia. Puosu irvisteli itselleen ihanassa Elisaaressa. Somettaessaan hän päälle päätteeksi törmäsi Paulo Coelhon tekstilainaukseen: "Nukuin ja näin unta, että elämä on iloa. Heräsin ja huomasin, että elämä on työntekoa. Tein työni ja näin, että työnteko on iloa."

Hm.