LAT 60° 10.457'N
LON 021° 33.435'E

Venekuume roihuaa. Radiossa uutisoidaan Afrikassa roihuavasta ebolasta, johon ei ole hoitoa eikä rokotetta. Minä tutkin, montako kajuuttaa on Delphia 373:ssa. Päälle päätteeksi teemme kävelyretken Korppoossa ja löydämme vuoden 1918 korppoolaisten kärsimysten muistomerkin. Sata vuotta sitten Suomi oli kehitysmaa. Sata vuotta sitten äitini äiti kerjäsi leipää rikkaiden ovilla itselleen ja sisaruksilleen. Yhdestätoista sisaruksesta vain neljä eli aikuisiksi. Minä olen tuon kerjääjätytön lapsenlapsi, ja mietin purjeveneen ruoreja ja uimatasoja.

Se kerjääjätyttökin muuten päätyi laineille. Kipaistuaan lähettinä vuoden 1918 mallakoissa ja uurastettuaan sen jälkeen piikana Viipurissa hän lähti laivakokiksi maailman merille. Ehkä tämä meriaddiktio on minun osaltani perinnöllistä. Isoäidin mielestä myös pieni seikkailu piristi ihmistä aina.

Minä seikkailen nyt siis kajuutassa iPadilla pitkin venesivustoja ja kirjoitan plokia. Siihen on hyvää aikaa, sillä ulkona sataa, sataa, ropisee. Meidän piti lähteä kohti Houtskaria, mutta ukkospilvet ilmestyivät etelästä, ja nyt odotellaan.

Tämä Korppoon Verkan on ihan miellyttävä venesatama. Sommarön tapaan täälläkin oli laiturilla henkilökunta toivottamassa tervetulleeksi. Tällä kertaa henkilökunta tarkoitti reipasta, hyvin nuorta poikaa, joka otti keulaköydet vastaan ja kiinnitti ne näppärästi laituriin. Venesataman ravintolasta saa kohtuullista ruokaa ja lautapeliriemuja. Ylhäällä mäessä sijaitseva palvelurakennus on melko uusi ja suloisen siisti. Sen saunasta plus saunaterassilta voi ihailla lahdenpohjukkaa ja alhaalla laiturissa keinuvia veneitä.

Käynti Korppoon keskustassa paljasti, että täältä saariston uumenista pääsisi bussilla Helsinkiin. Jos voisi tehdä töitä osaksi etänä, ja tarvitsisi käydä vain esimerkiksi kerran viikossa konttorilla... Ensin pitäisi tosin luultavasti vaihtaa työpaikkaa. Vilkaisu kapteenin auttaa ymmärtämään, että ehkä ensin pitäisi vaihtaa myös miestä...