LAT 52° 27.271'N
LON 04° 33.439'E

Merellä voi yhden vuorokauden aikana kokea koko elämän kirjon autuaallisesta nirvanasta kuolemanpelkoon. Kun maksoimme Port Zélannessa autopilotin asennuskuluja, venevälittäjä-Rens nyökkäili myötätuntoisesti: "Expensive hobby." Rens oli vain puoliksi oikeassa. Expensive kyllä, mutta että hobby... Vastasin Rensille samoin kuin olen aiemmin Plokissakin todennut: "We didn't choose this. This chose us."

Aamu alkoi auvoisasti. Selvisimme siitä elämämme ensimmäisestä sulusta, ja läppäsiltakin jäi onnistuneesti taakse. Sitten tulimme Pohjanmerelle, joka näytti meille iloisen aurinkoista naamaa. Melkein olisi voinut bikineissä ja uimahousuissa purjehtia. Tai moottoripurjehtia. Koska veneensiirtoprojektilla oli kiire pois pohjoisen talven alta, päätimme käyttää kokoaikaisesti moottoria ja samalla purjeita niin paljon kuin keli sallisi. Ja nyt se tosiaan salli. Missä oli pahamaineinen Pohjanmeri? Ei täällä ollut kiviäkään niin kuin koti-Suomen joka lahdessa ja notkelmasssa. Tai löytyi kuulemma kaksi: ja niillä molemmilla oli jopa nimi...

Hieman pelonsekaisin tuntein odotimme Rotterdamin laivaväylän ylitystä. Voisiko onni suosia meitä vielä siinäkin touhussa? Rens oli suositellut sisäväyliä matkan alkajaisiksi. Niitä käyttämällä olisimme välttäneet laivaväylän ylityksen. Ja koska Veneilevä Hollantilainen niin suositteli, väylä varmasti oli Hurja. Kovakorvaiset suomalaiset vain suuntasivat purjeet tuulta pullollaan kohti rahtilaivoja. Paitsi ettei kovin monta laivaa näkynytkään. Yksi ehti kurssiltamme pois juuri parahiksi, ja kaupallisen liikenteen meitä mitenkään häiritsemättä liplattelimme väylän yli.

Sitten kapteeni päätti, että jatkaisimme etenemistä yöllä. Niin kauan kuin keli oli suosiollinen, kannatti tahkota merimaileja. Vielä tulisi päiviä, jolloin emme pääsisi etenemään.

Vuorovesimainingit saivat kavereikseen muutkin mainingit, pilvet ja äkäiseksi äityvän tuulen. Veneen ohjaaminen pimeydessä vahvoissa mainingeissa alkoi olla puosuparalle ylivoimaista. Kapteeni ja gasti onneksi suoriutuivat siitä. (Autopilottia ei ollut saatu toimimaan toivotulla tavalla.) Hetkittäin pimeyden rikkoivat kuu ja kirkas, taianomainen kuunsilta, mutta siitä ei kukaan Moon Merelissä oikein ehtinyt nauttia. Puosu näki sivusilmällä, kuinka mustat linnut lensivät kuunsillan poikki. Sitten valo katosi ja vallitsi taas sysipimeys, jossa näkymätön meri velloi mustuudessa ja seilorit sen mukana. Sadekin alkoi.

Kuka ikinä Euroopan historiassa onkaan perustanut Amsterdamin kaupungin, suurkiitos hänelle paikanvalinnasta. Velloimme IJmuidenin kohdalla ja pelastuimme sen allonmurtajien suojaan puolen yön tietämissä.

Kiitos ja meritähti rintaan kaikille tapahtumainkulkuun vaikuttaneille: kapteenin, gastin ja Amsterdamin perustajan lisäksi myös niille keskellä yötä venesatamassa meitä opastaneille hollantilaisille, jotka neuvoivat paikan ja ottivat kiinnitysköytemme vastaan.

Tällaiset tapahtumat tekevät puosun hyvin tietoiseksi siitä, että hän haluaa säilyttää henkikultansa. Ihmisiin on asennettu hengissäsäilymisvietti, jopa kahjoihin seiloreihin.