Lähteelä

LAT 59° 58.881'N
LON 24° 26.395'E

Porkkalanselän yli tultiin reippaasti. Vähän turhankin reippaasti, kun otti huomioon sen, että suunta oli merielämästä poispäin. Lähenimme jo uhkaavasti kotisatamaa.

Elisaareen nukkumaan jääneelle pikkuserkulle oli jätetty Scrabble-laatoin kirjoitettu jäähyväisviesti. Säänhaltialle lähetettiin viestejä ihan vain hiljaa mielessä. Älä anna tuulen yltyä; anna noiden valkoisten pilvien voittaa mustat. Tai tee sinisestä taivaasta kingi. Kaikenlaisia tulevaisuudennäkymiä oli nimittäin tarjolla - joka ilmansuunnalla erilaisia.

Lähteelään päästiin hyvin. Seuraava aamu oli vasta tuiverrusta ja sadetta. Aikansa veneessä kökötettyään puosu päätti kiskaista sadekamppeet niskaan ja lähteä seikkailemaan.

Ihan asiallistakin asiaa oli tekosyyksi: piti maksaa seuraavan yön laiturimaksu. Mutta kioskikahvio oli kiinni keskipäivällä. Aina ei tarvitse matkata Välimerelle siestameininkiä kokemaan. Paitsi että muutoin kyllä ehdottomasti tarvitsee matkata. Toivoo puosu.

Laituripaikkarahat sadehousujen taskussa puosu taapersi vadelmabaarin kautta metsään. Hetken päästä näkyi metsän tummuutta vasten toinenkin kulkija - joka loikkasi äkisti polulta metsään lajitoverin havaittuaan. Ilmeisesti siis suomalainen. Löytyi kaksi hurmaavaa hevosta, jotka eivät karanneet minnekään. Toisen kanssa puosu piti silmäpeliä pitkään. Lopuksi hän vilkutti iloisesti ja heppa heilautti korviaan. Kännykkä oli jäänyt veneelle, joten hepoista jäi kuva ottamatta. Mutta voitte kuvitella: laidunhaka heinineen, kivineen ja hirsimökkeineen. Kaksi ruskeaa, kookasta, lempeänoloista eläintä mutustelemassa haassa kasvavaa vihreää.

Tie jatkui. Käväisi mielessä ajatus: Täältä pääsisi varmaan jotenkin Porkkala Marinelle, mutta kännykkä appseineen siis puuttui. Naisenvaistollako piti suunnistaa? Oli paras pitää tuumaustauko ja poiketa pihlajanmarjabaarissa. Makua piti tosin loiventaa puolukoilla... Maistui niin superfoodilta, että puosu arveli seikkailevansa vielä 120-vuotiaanakin. Ruusunmarjat hän jätti väliin.

Sade oli lakannut. Kovin oli lämpimästi vaatetta päällä. Sadetakin avaaminen ei auttanut hiessä kylpeviä jalkoja. Onneksi riitti isoja kuusia ja tiheitä pusikoita. Sinne vain legginsejä sadehousujen alta riisumaan. Kiltit itikat, älkää huomatko...

Huh, helpotti. Mutta mitä nyt, yleinen tie päättyi. Harhailija pysähtyi legginsit kädessä hämmentyneenä. Matkalla oli näkynyt kovin paljon kieltokylttejä. Kielletty ajosuunta, yksityisalue, yksityistie, privat, moottoriajoneuvolla ajo kielletty, asuntovaunujen pysäköinti kielletty... Ja nyt siis tämä. Olisiko viisainta tehdä u-käännös? Kaiken lisäksi kaukaisuudesta etuoikealta kantautui ampumisen ääniä. Mieleen nousi Upinniemen sotilasvalatilaisuus vuosien takaa.

Kaikesta huolimatta ja kohtaloa uhmaten puosu tepasteli vielä vähän eteenpäin. Ihan vähän vain. Ja kyllä kannatti. "Porkkala Marine 1 km" kertoi hetikohta tienposkessa iloisen sininen kyltti. Kaupalle kulkeminen oli ilmeisesti ihan sallittua.

Kilometrin matkalla puosu bongasi vielä myytävän mökin (jonka pihalla hän näki itsensä kastelemassa auringonkukkia), aitaan kukkaruukuiksi naulattuja kumisaappaita, lisää pihlajanmarjoja sekä vastaan astelevan pariskunnan. Mies näytti pohjoisen merikarhulta, nainen Karibian eksoottiselta kaunottarelta. Välittömästi tuli mieleen Jukka Pojan laulu. "Enhän mä trooppista kukkasta voinut viedä keskelle pakkasta. Ei se ois ollu rakkautta..." Hyi merikarhua.

Sitten puosu huomasikin seisovansa Porkkala Marinen kulmalla. Kyllä naisenvaisto on hieno suuntavaisto. Puosu huomasi myös, että tuttuakin tutumpi wc-rakennus kutsui häntä avoimin ovin. Ilmassa väreili deja vun tuntu... Täällä oli yövytty laiturissa monet, monet kerrat vanhalla veneellä. Kauppa suostui nimittäin ottamaan kylmäkallet jäätymään pakastearkun pohjalle, mikä oli ollut tärkeä satamanvalintakriteeri silloisessa jääkaapittomassa elämässä. Oli hassua hiippailla täällä nyt metsästä putkahtaneena vieraana. Toisen sataman asukkina. Melkein kuin olisi liikkunut luvattomilla teillä. Myivät kuitenkin metsäsissille tomaatteja, salaattia ja siiderin. (Päämotiivi ostosten teolle oli saada kädessä heiluneet legginsit kassiin.)

Paluumatka tarjosi luonnollisesti kaikki samat baarit, kumisaappaat, hevoset ja kieltokyltit kuin menomatkakin. Helpottavaa oli se, että pohjoisen merikarhu ja Karibian kaunotar kävelivät taas vastaan - ihan liki venesatamaa. Olivatkin todennäköisesti vierasveneilijöitä. Ehkä trooppista kukkasta ei ollut tuotukaan pakkaseen paleltumaan. Ties vaikka satamassa olisi jonkin veneen perässä liehunut Jamaikan lippu.

Puosu ei kuitenkaan palannut satamaan tiiraamaan lippuja. Kilometrejä kertyi muutenkin. Kahdeksan, kertoi Lähteelän kahvilakioskin pitäjä, kun sinne asti päästiin. Ja laituriyökin viimein maksettiin.

Veneloman viimeinen yö! Snif.

Koska tästä seikkailusta ei siis kertynyt kuvia, tässä edellisen Lähteelä-päivän viherterapiaa:

Ja koska moninaisista Porkkalanniemen kielloistakaan ei ole kuvaa, tässä asteen verran sallivampi kyltti Ruotsin Sandöltä:

Det här var allt, tack.