Sipoon Kaunissaari

LAT 60° 10.116'N
LON 25° 21.209'E

Istua sitloodassa kevätaamuna sinisen, utupilvisen taivaan alla; tummanpuhuvan, vähän väreilevän veden päällä. Pilven ja meren välissä. Tässä on ihmisen hyvä. Linnut kujertavat, livertävät, tiukuttavat, huhuilevat, säksättävät... Niillä on asuntomessuaika.

Aamukahvi lämmittää sitloodassa istujaa sisäisesti, aurinko selkäpuolelta ulkoisesti. Taitaa olla aika riisua pörröfleece. Naapurilaiturilla kävelee nainen hammasharja suussa ja suorastaan hihaton paita päällä. Tuohon en yllä.

On vuoden ensimmäinen venereissu. Matkasta unohtuivat grillikastike, kosteuspyyhkeet ja sadetakki. Mukaan tuppautuivat levottomuus, työasiat ja kodin lattiaremonttimietteet. Jälkimmäisiä tuupin mantookin yli mereen.

Kun lähdettiin kotisatamasta, en ollut varma, jatkuuko Plokin kirjoittaminen. Kun täällä Kaunissaaressa tartuin Moon Merelin lokikirjaan ja kirjoitin tyhjälle sivulle uuden vuosiluvun, ajattelin: Kyllä jatkuu.

Kevään ensimmäinen lokikirjan avaaminen pysäyttää. Sivuilta huokuvat menneet meriseikkailut; mukana olleet ja satamissa kohdatut ihmiset; säät ja sattumukset. Miten aloitin edellisen kauden kirjaamisen? Jaa, silloinkin unohtui matkasta sitä sun tätä. Ehkä osaksi siksi, että edeltävänä päivänä oli istuttu ystäväpariskunnan veneessä iltaa pitkän kaavan mukaan. Onko siitä muka vasta vuosi? Nyt tuota pariskuntaa ei ole. Vuosikymmenten mittainen liitto lakkasi talvella. Piste.

Ja niin: oltiin vuosi sitten myös tässä saaressa, puosun työkaverin veneen naapurina sillä kertaa. Kyläiltiin syömässä Suomenlahden parasta papusoppaa. Työkaveri oli tyttärensä kanssa vastikään ryhtynyt kasvissyöjäksi. Nyt työkaveri ei ole enää työkaveri. Itse asiassa puosunkin leipäpuu on vaihtunut. Ala ja ammatti ovat vallan toiset kuin vuosi takaperin.

Uskallanko enää jatkaa menneiden selaamista? Ehkä en... Yksi saaristoelämään liittyneistä pitkäaikaisista tutuista on talven aikana poistunut aalloilta kokonaan. Nopea sairaus vei. Viimeinen näkömuistikuvani miehestä: Hän istuu moottoriveneessä pienet lapsenlapset tiiviisti kainalossaan. Vaimo ajaa venettä ja vilkuttaa meille iloisesti. Viime kesänä.

Vuosi voi olla pitkä aika ihmisen elämässä. Jopa liian pitkä.

Nyt kun veneen lokikirja tyhjä sivu ei enää ole tyhjä, vaan siinä lukee 2017, puosu tuntee pieniä väreitä selässä. Monenlaisia asioita on edessä: iloja ja suruja. Niin aina elämässä. Onneksi on meri. Ja pilvi. Ja linnunlaulu. Maistuukohan Sipoon Kaunissaaren kalakeitto edelleen älyttömän hyvältä?

Kuvassa kotimatkan fiiliksiä. Moon Merelin matkoilta napattuja otoksia löytyy muuten myös Instagramista.
T. Piipaapipetuu