Reipasta viilettämistä, pauketta ja pärskettä eilen melko ulkona, mahtavaa! Meren voima ja tuulen päättäväisyys hallitsivat menoa. Elämä oli yksinkertaisesti nyt.

Sellaisissa hetkissä puosu tietää olevansa kotonaan. Meren myllerrys rauhoittaa mielen. Oman koon selkeä tajuaminen tekee tyyneksi.

Diagnoosin paikka, sanoisi luultavasti kapteeni. Hän keskittyy parhaillaan plotteriin. Maailma on hyvin erilainen kuin eilen. Huristellaan moottorilla vastatuuleen kapeassa rännissä. Keinuntaa aiheuttaa ainoastaan ohi kulkeva Ahvenanmaan saariston yhteysalus. Kysyn kapteenilta, mikä häntä vetää merille. Katse kohoaa plotterista. Se on todennäköisesti kummastunut; aurinkolasit vähän vaikeuttavat tulkintaa. "Ei ole vastausta", kuuluu vastaus.

Saari- ja venesatamaelämässä puoleensa vetää iloinen yhdessäolo. Joskus se uhkaa jäädä haaveeksi. Esimerkiksi silloin, kun Sandvikenin satama on ääriään myöten täynnä, ja redilläkin lepäilee jo muutama alus. Mutta jos on sitkeä, voi rediltä räpiköidä lasten kumiveneellä ystäväpariskunnan veneelle. Puosu joutui kyläilemään illalla ilman kapteenia; ei uskallettu koetella leluveneen kantavuutta. Purjehdusystävä Marjukka lupasi lainata meille myös puhallettavaa krokotiilia...

Halailun, iloisen jutustelun ja parin kapteeni Morganin jälkeen puosu räpiköi takaisin redille maagisen täysikuun loisteessa.