Merellä harvoin asiat etenevät suunnitelmien mukaisesti. Tuuli päätti, ettei pikkuserkkujen ollut vielä aika tavata. Tammisaaressa vaahtopäitä piisasi kuulemma satamaan asti. Sommarössä puosu pelkäsi vadelmien soseutuvan pussissa, kun käveli pussi kädessä laiturilla.

Kaksi maissaoloyötä oli venynyt kolmeksi, joten puosu oli ottanut taas ohjelmistoonsa pöpeliköt tutuiksi -kierroksen. Täällä eksyminen ei ollut yhtä jännittävää kuin Ruotsin saarissa, koska kännykän kartta-appsi toimi. Mutta herkullista se oli.

vatut.jpg

Tuulen rantaan tuoma kylmyys ja iltaisen wc-kävelyn pimeys kertoivat säälimättä syksyn lähestymisestä. Vaikka elokuu on kaunista kaiken kypsymisen aikaa, se aina säväyttää myös lopun ajan tunnelmallaan täällä pohjoisessa.

Olen tosin kuullut, että on olemassa Homo sapiensin alalaji nimeltä syysihminen, mutta tämä saattaa olla urbaani legenda.

Allekirjoittaneelle tuli joka tapauksessa alkukantainen 'on aika muuttaa etelään' -olo

t. Puosu Peipponen