LAT 60° 13.118'N
LON 20° 13.941'E

Pieni Bomarsundin venesatama oli yllättävän tapahtumarikas (svetisismin saa varmaan anteeksi täällä på Åland). Olimme kymmenen tunnin matkanteon jälkeen lähestymässä sunnuntai-illassa jylhäreunaisen lahden pohjukkaa. Tihrustimme toiveikkaina poijuja ja veneiden välejä, kun kapteeni yhtäkkiä ähkäisi: "Mikä TOI on?!" Teimme viimetippakäännöksen ja vältyimme törmäämästä johonkin matalalla maston edessä roikkuvaan. Sähköjohtoon? Jättiläisen pyykkinaruun?

Mitään tällaista ei ollut tullut vastaan aikaisemmin. Styyrpuurin puolen korkeiden kallioiden laelta lähti itse asiassa kaksi jättiläisen pyykkinarua kohti lahden toista reunaa. Olisipa ripustanut pöksynsä kuivumaan, niin ehkä olisi huomattu vähän aikaisemmin.

 

Satamaan meno onnistui sitten aivan liki jyrkän kallion reunaa; siellä masto ei takertunut naruihin. Onneksi syvyys riitti.

Perillä arvoitus ratkesi. Puttes Camping oli saanut asiakkaikseen kolmesataa partiolaista Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. Olivat sitten päättäneet rakentaa köysiradan veneväylän ylle. Meripartiolaiset(!) Monien muidenkin kuin puosun silmät pyörivät hedelmäpelisitruunoina. Kapteeni ilmoitti vaarasta meripelastuksen numeroon. Eikä ollut ensimmäinen. Vaijerit luvattiin otattaa hetimiten pois.

Hetimiten oli liioittelua, sillä vielä seurasi näytöksiä, joissa paikalle autolla porhaltanut  meripelastushenkilö kävi rannassa intensiivistä keskustelua huivikaulapäällikön kanssa. Näytösten puolivälissä kohtaukseen sekaantui myös wc-reissulta palaava puosu englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. Vielä huivikaulapäällikön heimo ripusteli köysivaijereihin pieniä viirejä, mutta kun meripelastushenkilö kävi veneellä katsomassa, miltä tilanne lahdelta päin näytti, näytelmä päättyi vaijereiden alas räpsäyttämiseen.

Veneyleisö seurasi tapahtumia aitiopaikalta keskenään lystikkäästi kommentoiden.

Seuraava esitys - eikä edes kuulemma ensi-ilta - koettiin seuraavana päivänä, kun veneilijöitä alkoi lähteä satamasta. Koska poijuja oli huomattavan harvassa, moni oli rantautuessaan laskenut veneen perästä ankkurin pohjaan. Nyt niitä ei ollutkaan helppo saada Ahdilta takaisin. Seurasimme kolmen venekunnan sitkeitä yrityksiä pohtien, mitä kummallista pohjassa mahtoi olla. Todennäköisesti vanhojen poijujen ketjuja. Kaikki ponnistelut päättyivät onnellisesti - mutta olimme iloisia siitä, että me olimme haalla kiinni poijussa.

Vielä piti näiden nykypäivään sijoittuvien seikkailujen lisäksi vähän seikkailla 1800-luvulla. Ruotsin Sandhamnissa puosu oli joutunut tekemisiin venäläisten sata vuotta varhaisempien kanuunoiden kanssa; nyt meno jatkui. Tällä kertaa venäläisten ja ruotsalaisten lisäksi kanuunoja pamauttelivat englantilaiset ja tanskalaisetkin. Bomarsundin venäläisestä linnakkeesta jäi jäljelle lähinnä murusia

...ja yksi tatjaana.